Liidiputkeen täytettä viikossa PreSales-palvelun avulla

Mikä firma Aava Virta-valmennus on?

Aava Virta-valmennus on Lääkärikeskus Aavan liiketoimintayksikkö, joka keskittyy tiedon avulla valmentamiseen. Tavoitteena on valmentaa  yritysten henkilöstöä kohti parempaa hyvinvointia ja tuottavuutta.

Hyvinvoinnin ja tuottavuuden välillä on tutkimustemme mukaan suora korrelaatio: motivoitunut ja energinen työntekijä voi olla jopa kymmenkertaisesti huonosti voivaa tuottavampi. Tämä ero korostuu varsinkin asiantuntijapalveluiden ja luovien alojen kohdalla.

Kuinka tienne yhtyi MicroMedian kanssa ja missä MicroMedia on auttanut teitä?

Yhteistyömme lähti käyntiin syksyn 2018 Nordic Business Forum -tapahtumasta saatujen liidien  kautta. MicroMedian Presales-tiimi hoiti puolestamme liidien kontaktoinnin ja tapaamisten buukkauksen.

Alkuvuoden aktiivisuutemme myyntitapaamisten osalta johti siihen, että liidiputkemme alkoi kevään mittaan tyhjentyä. Päätimmekin lähteä uudelle kierrokselle MicroMedian kanssa. Presales-projekti pantiin alulle elo-syyskuussa, ja arvokkaita tapaamisia alkoi tulla jo reilussa viikossa. Meille keskeinen HR-päättäjien kohderyhmä on etenkin saatu hyvin haltuun.

Missä MicroMedia on erityisen hyvä?

Nopeus nousee ensimmäisenä mieleen. Kun annoimme lähtösignaalin, niin asiat lähtivät saman tien rullaamaan kuin itsekseen, ja kalenteriin alkoi ilmestyä tapaamisia. Kontaktointi on ollut erittäin ammattitaitoista: tuntuu kuin oman myyntitiimin jäsen olisi ollut organisoimassa tapaamisia, ja siinä hengessä tapaaminen lähtee aina hyvin käyntiin.

MicroMedian kautta saamiemme tapaamisten laatu on myös ollut erinomainen. Jokainen tapaaminen on toistaiseksi johtanut johonkin jatkotoimenpiteisiin, yleensä tarjoukseen. Myyntiäkin olemme jo jonkin verran saaneet aikaan.

Suosittelisitko?

Helppo on suositella MicroMediaa. Ei varmaan ole mitään syytä, miksei mikä tahansa yritys voisi hyötyä Presales-palvelusta. Asiantuntijuuden ja ratkaisujen myynnissä MicroMedian apu on kuitenkin erityisen hyödyllistä, koska silloin joutuu kaivelemaan tietoja asiakkaan tilanteesta ennen kontaktointia.

Joona Kapanen, MicroMedia:

Tämä on ollut aivan mahtava projekti, koska on ollut upea päästä työskentelemään oman alansa huippujen kanssa. Liiketoiminta on myös sellainen, joka puhuttelee ainakin itseä kovasti. Kun asian kokee myös itselleen tärkeäksi, on erityisen hienoa saada olla mukana Aava Virta-valmennuksen kasvutarinassa.

Haluatko kuulla lisää?
Ota yhteyttä

Lisätiedot

Aava-Virta valmennus / Lääkärikeskus Aava Oy

Jere Syvänne
Development Manager
jere.syvanne@aava.fi
+358 50 467 4863

MicroMedia Oy

Joona Kapanen
Marketing Director
joona.kapanen@micromedia.fi
+358 44 022 0689